Mitä nuohouksessa sitten tehdään? Nuohouksessa tulisijoihin ja savuhormiin kertynyt palamisjäte poistetaan. Puhdistus on tärkeää, jotta tulisija toimisi tarkoituksenmukaisesti ja olisi turvallinen. Puhdas savuhormisto ja tulisija palavat puhtaasti, kerää lämpöä energiatehokkaasti ja huomioi ympäristöarvot.
Nuohoojan tehtäviin kuuluvat lisäksi suojaetäisyyksien tarkistaminen sekä puutteista ilmoittaminen. Varsinaisen puhdistuksen lisäksi annamme tietoa savuhormiston ja tulisijan kunnosta sekä siitä, miten tulisijoja tulisi käyttää parhaimmalla mahdollisella tavalla. Savon Piippu Oy kertoo mielellään lisätietoa nuohouksesta ja toimintatavoistaan lisää.
Tilaa nuohous soittamalla: 044 517 3010 tai hyödyntämällä helppokäyttöistä lomakettamme.
Olemme tunnettuja siisteydestä, pyrimme tekemään nuohouksen mahdollisimman puhtaasti ja sujuvasti. Mutta koska rapatessa saattaa roiskua, on hyvä suojata tai poistaa esimerkiksi matot nuohoojan kulkureiteiltä. Ulkona esteetön pääsy tikkaille sekä tarkoituksenmukaiset tikkaat ja kulkuväylät katolla ovat tärkeää turvallisuuden kannalta.
Savon Piippu Oy toteuttaa nuohoukset edullisesti. Nuohouksen tarkempi hinta määräytyy mm. tulisijojen mukaan. Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää palveluistamme.